Silmälasit ja erityistyölasit

Päätetyö voidaan useimmiten suunnitella siten, että siinä selvitään tavanomaisilla, yleiskäyttöön tarkoitetuilla silmälaseilla. Erityistyölasien tarpeen arviointi edellyttää aina yhteistyötä työterveyshuollon ja silmälasit määräävän optikon tai silmälääkärin välillä ja lasit toimittavan optikon kanssa.

EU direktiivin 1405/93 mukaan työntekijöiden on saatava asianmukainen silmien ja näön tarkastus ennen näyttöpäätetyön aloittamista, säännöllisin väliajoin sen jälkeen ja siinä tapauksessa, että työntekijällä on näköön liittyviä vaikeuksia, jotka saattavat johtua näyttöpäätetyöstä. Määräaikaiset näön seulontatutkimukset ja tarvittaessa jatkotutkimukset ovat tarpeen aikuisnäön vuoksi yli 40-vuotialle.

Pääsääntöisesti tarkastukset ovat tarpeen 3–5 vuoden välein. Silmälasien tarve ei sinänsä johdu näyttöpäätetyöstä, vaan on osa yleistä terveydenhuoltoa. Silmälasien tarkastus ja uusiminen tarkkaa näkemistä vaativassa työssä on kuitenkin osa työkykyä ylläpitävää toimintaa. Työnantajan on hankittava työntekijälle näyttöpäätetyöhön sopivat erityiset silmälasit tai muut apuneuvot, jos niiden tarpeellisuus on käynyt ilmi tarkastuksessa, eivätkä tavanomaiset silmälasit ole työhän sopivat. Päätöksen tarkoittamia erityisiä silmälaseja ovat lasit, jotka poikkeavat normaaleista yleiskäyttöön tarkoitetuista silmälaseista voimakkuuden, linssityypin tai linssien asennuksen suhteen.

Erityistyölasit ovat yleensä tarpeen vain aikuisnäköisillä työntekijöillä, jos työympäristöä ei voi muuttaa siten, että yleiskäyttöön soveltuvat lasit toimivat moitteetta. Käytännössä tämä koskee yli 50-vuotiaita, joskus 45–50 -vuotiaita ja poikkeustapauksissa alle 45-vuotiaita.

Tutustu Erityistyölasitutkimuksen tulostiivistelmään vuodelta 2011 (PDF)