Tiedotteet

Havaitse koululaisen näköongelmat

Pvm: 21.01.2011

Koululaisten lukuvuosi on puolivälissä. Ekaluokkalaiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan; abiturientit valmistautuvat luku-urakkaansa. Uuden lukukauden alku on hyvä hetki keskittyä koululaisen näkemiseen.

Nuoren silmä pystyy tarkentamaan helposti eri etäisyyksille. Kuvan tarkentaminen eli akkommodaatio on kuitenkin lihastyötä, joka rasittaa näkemistä. Useamman tunnin mittaisesta tarkentamisesta eri etäisyyksille voi tulla ongelmia. Mikäli näkö ei tarkennukaan riittävän nopeasti ja vaivatta tai oireetta, lähelle katseleminen ei kiinnosta. Lähityöskentelystä voi tulla epämääräisiä oireita: keskittymisvaikeuksia, lukuhaluttomuutta ja lukuvirheitä. Lapsi voi yrittää helpottaa lukemista seuraamalla tekstiä sormella, ja joskus toisen silmän sulkeminen tuntuu auttavan. Kun silmän lihakset kuormittuvat liiaksi, lukemista vältellään. Lähinäön kuormittuminen voi heikentää myös kaukonäkemisen tarkkuutta.

Nuorten lähityön helpottamiseksi on omat ergonomiset linssityyppinsä. Eri valmistajilla niille on eri nimi, mutta nimi usein kuvaa nuorten näkemistä, kuormittumisen vähenemistä, väsymisen väistymistä tai virkistysruisketta silmille. Nämä linssit eivät pilaa tai laiskistuta silmiä vaan ne tuovat nuorelle yhden työkalun lisää koulumenestyksen parantamiseksi.

Abiturienteilla on edessään kova luku-urakka. Heille ergonomiset linssit saattavat tuoda muutaman tehokkaan tunnin lisää jokaiseen lukupäivään. Akkommodaatio ei kuormittumisestaan ilmoita muuten kuin väsymyksenä, luomireunojen punoittamisena tai pää- ja silmäsärkynä. Silmissä ei ole fysiologista vikaa - niiltä vain edellytetään enemmän työtä kuin mitä ne jaksavat oireetta tehdä.

Jos nuori näkee kauas epätarkasti ja hän tarvitsee miinuslinssikorjauksen nähdäkseen kauas hyvin, piilolasit voivat olla ratkaisu. Nuorille on saatavana jopa erityisrakenteinen piilolinssi. Piilolaseilla voidaan helpottaa myös urheilusuorituksia. Talviurheilu sujuu näppärästi kun on piilolasit ja tarvittaessa aurinkolasit. Palloilulajeissa on helpompi pärjätä piilolaseilla kuin sankalaseilla ja loppukevään ulkopelitkin sujuvat näppärästi piilolaseilla.

Aikuisen on hyvä keskustella näköasioista koululaisen kanssa ja tarkkailla koululaisen tapaa katsella. Näköongelmien kartoituksessa ja linssien valinnassa optikko auttaa.